Tietoturva

Tietoturvallisuus ja laki, Rovaniemen XI tietoturvapäivä pidetään tiistaina 31.5.2011 Lapin yliopistolla, Luentosalit Esko & Asko

Lapin yliopiston oikeusinformatiikan laitos ja Pohjan Viestikilta ry. ovat yhteistyökumppaniensa tukemana palvelleet pohjoissuomalaisia henkilöitä, yrityksiä ja yhteisöjä tiedottamalla ja kouluttamalla tietoliikenteen mahdollisuuksista. Samalla olemme pyrkineet tuomaan esille uuteen, globaalin toimintaan liittyvät riskit ja vaaratekijät. Olemme toteuttaneet tietoturvaan liittyvää seminaarisarjaa, johon Tietoturvallisuus ja Laki- Rovaniemen tietoturvapäiväkin on kuulunut jo 11 vuoden ajan.

Vuoden 2011 tietoturvapäivän teemaksi on valittu ”Muuttuva tietoturva jo muuttuneen lainsäädännön puitteissa; Mikä on muuttunut"? Aihepiiriä käsitellään monipuolisesti ja vuorovaikutteisesti asioita syventämällä. Tietoturvapäivän luennoitsijoina on asiantuntijoita, jotka olemme kutsuneet juuri Teitä varten.

Kiitämme Teitä menneestä yhteistyöstä ja toivotamme Teidät tervetulleeksi vuoden 2011 Tietoturvallisuus ja Laki - Rovaniemen XI Tietoturvapäiville.

Olemme jo 10 vuoden ajan kokoontuneet marraskuussa pohtimaan tietoturvan ja oikeuden suhteita. Nyt 11. vuotena olemme muuttaneet seminaarin ajankohdan kesän kynnykselle. Aluksi ihmeteltiin, mitä tietoturva on ja se nähtiin paljossa IT-ammattilaisten asiana. Nyt ihmetellään, miksi tietoturva ei aina toimi. Tietoturvasta on tullut organisaatioiden johdon vastuulla oleva asia, joka on monesti pahoin laiminlyöty. Toimitaan hyvässä uskossa ja toivotaan, ettei mitään satu!

Vuosikymmenen ajan tietoturvaa eri tavoin koskettava lainsäädäntö on lisääntynyt. Yhtenäistä tietoturvalakia emme kuitenkaan ole valitettavasti vielä saaneet.

Ahti Saarenpää

Rovaniemen XI tietoturvapäivillä tarkastelemme ajankohtaisia tietoturvakysymyksiä kriittisesti ja rakentavasti. Tarkastelemme tietoturvallisuuden toteutumista lainsäädännön muuttumisen ja toteutettujen prosessien onnistumisten ja epäonnistumisien kautta. Kysymme, onko tietoturvallisuus vain puhetta, vai onko kansalaisten perusturva parantunut?

Seminaarin hinta on 135 euroa/henkilö, joka sisältää opiskelumateriaalit, kahvit ja lounaan.

Ilmoittautumiset mahdollisimman pikaisesti Tuija Jokelaiselle puh. 040-4844006 tai sähköpostitse tuija.jokelainen@ulapland.fi

Oikeustieteen opiskelijoille seminaariin osallistuminen on ilmainen!

Pohjan Viestikilta ry | Ketarakuja 1 A 7, 90650 OULU | (0)8 530 2778 (puheenjohtaja)