Kaukopartio 1939-1944

YLEISTIETOA KAUKOPARTIOTOIMINNASTA

Tässä yhteenvedossa on luotu katsaus sodanaikaisesta kaukopartiotoiminnasta. Yksityiskohtaisempaa tietoa saat asiasta julkaistuista historiankirjoista. Jokaiselle lukijalle kaukopartiotoimintaa käsittelevä kirjallisuus on erittäin mielenkiintoista ja mukaansa tempaavaa lukemista.

TALVISODAN AIKAINEN KAUKOPARTIOTOIMINTA
VÄLIRAUHAN AIKAINEN TIEDUSTELU
RUNKOMIESTEN JA KAUKOPARTIOMIESTEN VALINTA

Valintaperusteet kaukopartio-osastoihin
Täydennyksen hankinta
Koulutus

KAUKOPARTIOTOIMINNAN TAVOITTEET JATKOSODASSA
JATKOSODAN PARTIOITA
VIIVYTYSVAIHEEN KAUKOPARTIOINTI
LAPIN SODAN KAUKOPARTIOT
YHTEENVETO

Ennen talvisotaa meillä ei ollut varsinaista suunniteltua kaukopartiotoimintaa eikä koulutustakaan. Tiedustelun suorittivat Pääesikunnan Tilastotoimistot alaosastoillaan.

TALVISODAN AIKAINEN KAUKOPARTIOTOIMINTA

Sodan syttyessä havaittiin kaukotiedustelun tärkeys, ja niinpä alatoimistot perustivat tätä toimintaa varten noin joukkueen vahvuiset tiedustelu-osastot. Kannaksella toimi osasto Vehniäinen, Kollaan suunnassa osasto Kuismanen, Lieksan- Kuhmon ja Suomussalmen suunnalla toimi osasto Marttina ja Lapissa osasto Paatsalo.

Alatoimistoilla oli vähän henkilökuntaa ja toiminta oli melkeinpä vain rajan lähiseutujen tiedustelua.

Talvisodan aikana kaikki alaosastot olivat toiminnassa, joskin kaukopartiotoiminta ei päässyt käyntiin yhdessäkään alaosastossa, koska kaukopartioiden koulutus oli aloitettu liian myöhään. Talvisodan päätyttyä alatoimistojen toiminta-alueita tarkastettiin. Uusien olosuhteiden vuoksi Viipurin alatoimisto siirrettiin Lahteen, sillä Viipurihan oli jäänyt rajan taakse.

VÄLIRAUHAN AIKAINEN TIEDUSTELU

Kukin alatoimisto värväsi välirauhan ajaksi 6-10 tiedustelijaa. Välirauhan aikainen tiedustelu aloitettiin jo heti maaliskuun loppupuolella 1940 eli heti aselevon solmimisen jälkeen. Rajan taakse tehtiin jokaisesta osastosta salaisia tiedusteluretkiä kaksimiehisin partioin ja tiedustelua jatkettiin aina jatkosodan syttymiseen asti. Nämä Päämajan reppurit olivat kaikki vapaaehtoisia, luotettavia, isänmaallisia ja hyväkuntoisia tulevia sissijohtajia. Miehet tunsivat rajantakaiset maastot olihan moni heistä syntynyt ja kasvanut uuden rajan takaisilla alueilla. Tiedustelijat olivat "palkkasotureita", sillä jokaisesta matkastaan he saivat ennalta sovitun palkkion. Matkoillaan he olivat siviiliasuissa aseistuksenaan pistooli ja puukko.

Syksyllä 1940 liikkui Suomessa vahvoja huhuja siitä, että Neuvostoliitto valmisteli hyökkäystä Suomeen. Lähetetyt tiedustelijat eivät kuitenkaan havainneet mitään hyökkäyksiin viittaavaa ja saaduilla tiedoilla rauhoitettiin Suomen sotilas- ja siviilijohtoa.

Yhteistyössä salaisen tiedustelun kanssa alatoimistot varautuivat perustamaan tarvittaessa kukin noin 30 miehen kaukopartio-osaston. Perustettavien osastojen miehet valittiin tarkoin, jokainen mies punnittiin tarkan seulan lävitse, ja mikäli he liikekannallepanossa olivat joutuneet johonkin toiseen yksikköön, heille hankittiin siirto.

Välirauhan aika oli myös osastojen runkohenkilökunnan koulutuksen aikaa. Tällöin järjestettiin joillekin kertausharjoituksiin kutsutuille kolmen viikon sissikoulutus, radisteille radiomieskoulutus, venäjän kielentaitoisille kuulustelija- ja kuuntelija-koulutus. Jopa laskuvarjokoulutuskin sai alkunsa.

21.4.1941 pääesikunta vahvisti uuden sota-ajan organisaation ja samalla vahvistettiin virallisesti myös kaukopartio-osastot. Päämajan tiedustelutoiminnan johtajaksi nimettiin eversti Aladar Paasonen. 1943 kaukopartio-osastot liitettiin yhdeksi pataljoonaksi, joka tunnettiin nimellä Erillinen Pataljoona 4.

RUNKOMIESTEN JA KAUKOPARTIOMIESTEN VALINTA

Runkomiehet olivat alaosastojen johtajille tuttuja ja valinta tapahtui heidän kohdallaan nopeasti. Kaukopartio-osastot koottiin hieman ennen yleistä liikekannallepanoa.

Valintaperusteet kaukopartio-osastoihin

Kaukopartio-osastoihin valittiin vain vapaaehtoisia. Jokainen osastoon hyväksytty oli tavoiltaan ja isänmaallisuudeltaan tunnettu. Kaukopartiomiesten tuli olla hyväkuntoisia, fyysisiä ja psyykkisiä paineita kestäviä.

Suurin osa kaukopartiomiehistä oli jonkin lajin urheilijoita, hiihtäjät, suunnistajat, ampujat olivat hyviä ehdokkaita sissikoulutukseen. Kaukopartiomiehen hyveitä oli kuuliaisuus ja miehen piti pystyä täyttämään annetut käskyt viimeistä piirtoa myöten. Häneltä vaadittiin hyvää sopeutumiskykyä kaikkiin olosuhteisiin, joukossa ja yksittäistaistelijana. Sissiksi koulutettavan piti omata kyvyt selviytyä maastossa niin kesällä kuin talvellakin.

Jos osastoon valitun osalta havaittiin myöhemmin jonkin vaatimuskriteerin pettävän, mies sai heti siirron toisiin tehtäviin.

Täydennyksen hankinta

Yksiköiden kasvaessa ja tappioiden peittämiseksi piti osastoihin hankkia täydennystä. Se tapahtui jonkun osastossa olevan suosituksesta tai osastojen päällystön suorittaman valinnan mukaan. Valinnat tehtiin täydennysyksiköistä, joista sissikoulutukseen valitut saivat siirron lähimpään kaukopartio-osastoon.

Koulutus

Runkomiehistö aloitti uusien miehien koulutuksen. Koulutus oli tiukkaa ja sen aikana karsiutuivat joukosta tehtäviin sopimattomat henkilöt. Lopullisen koulutuksen miehet saivat partiomatkoilla.

KAUKOPARTIOTOIMINNAN TAVOITTEET JATKOSODASSA

Kaikki kaukopartiotoiminta tuli palvella ja liittyä rintamajoukkojen toimintaan niitä helpottavasti. Jokaisen partion tehtävään kuului selustan ja kohteiden tiedustelu, ennen havaittujen tietojen tarkistus, liikenteen tiedustelu. Vihollisen häirintätehtävät, merkittävien liikenneyhteyksien, komentopaikkojen, huoltokeskusten ja yhteyksien tuhoaminen.

JATKOSODAN PARTIOITA

Suomen sodanjohtoa kiinnostivat venäläisten junakuljetukset niin Murmanskista kuin Arkangelistakin etelään, sillä liittoutuneet toivat materiaalitäydennystä Neuvostoliitoon noihin satamiin. Ensimmäiset partiot lähetettiin selvittämään näiden ratojen ja vieressä olevien kanavien kuljetuksia Arkangelin radalle ja Stalinin kanavalle jo 17.6.1941 eli ennen jatkosodan virallista alkua.

Hyökkäysvaiheen aikana kaukopartiot tekivät mittavan työn rintamajoukkojen hyökkäyksen tukemisessa, hankkien tärkeitä tietoja eteneville joukoille ja aiheuttamalla vihollisen yhteyksille merkittäviä vaikeuksia.

Asemasodan aikana kaukopartiotoiminta vilkastui molemmin puolin. Suomalaisten partioiden luonne muuttui monesti tuhoamistehtäväksi. Ne suunnattiin havaittuihin ja tiedusteltuihin huoltokeskuksiin ja selustassa oleviin vihollisen koulutus- ja lepo-paikkoihin. Näiden partioiden vahvuus oli jopa toistasataa sissiä. Menestyksekkäin näistä suurpartioiden retkistä oli luutnantti Ilmari Honkasen tuhoamistehtävä Petrovski Jamin huoltokeskukseen, joka tuhottiin täydellisesti. Retki tehtiin talvella 1942. Retken miehistö koottiin kaikista kaukopartiopataljoonan osastoista.

Osasto Kuismasen päällikkö kapteeni Into Kuismanen sai talvella 1943 tehtäväkseen tuhota Suopassalmen vihollisen vahvan huoltokeskuksen. Tuhoamistehtävään osallistui alun toistasataa kaukopartiomiestä ja jääkäreitä osasto Laguksesta. Huoltokeskus tuli osittain tuhotuksi ja osin epäonnistui osaston paljastuttua puoli tuntia ennen H-hetkeä.

Eräs menestyksekäs talvipartio oli majuri Majewskin johtama hurja ja vaativa sissi-isku Maigubaan ja Muurmannin radalle helmikuussa 1942. Matkalle osallistui toistasataa miestä ja osasto oli koottu Osasto Laguksen ja 14.Divisioonan valiomiehistä. Retki onnistui täydellisesti.

Toinen kenttäarmeijan tekemä tuhoamisretki tapahtui talvella 1943. Senkin partion vahvuus oli toistasataa miestä ja sitä johti majuri Puustinen. Kohteena Jeljärvellä oli vihollisen iso huoltokeskus, jonka osasto tuhosi.

Kaukopartiomiesten sissiretket eivät aina onnistuneet tappioitta. Täydellisen tuhon omaksi joutui virolaisista koottu 14 miehen partio v. 1943. Nämä virolaississit olivat vapaaehtoisia ja sijoitettu kaukopartio-osasto Vehniäiseen eli Kannaksen kaukopartio-osastoon. He eivät ennen retkeä olleet vielä saaneet täydellistä sissikoulutusta. Partio hyppäytettiin saksalaisesta kuljetuskoneesta kahdessa osassa laskuvarjoilla. Saksalaiset lentäjät suunnistavat vikaan, ja niinpä ensimmäinen partio hyppäsi suoraan vihollisen koulutusleiriin ja joutui heti takaa - ajetuksi. Toinen partio havaittiin myös jo ilmassa. Toisen partionosan radio ja salakieli-avain joutui viholliselle, jolloin vihollinen pystyi seuraamaan partion liikennettä. Partiot yhtyivät ja vihollisen takaa-ajon helvetti alkoi. Kokemattoman partion kohtalo oli selvä, kiinnisaadut vietiin soramontulle. Kun partio joutui vaikeuksiin ja siltä saatujen sanomien perusteella Suomessa voitiin todeta sen tuhoutuvan, ritari Suoranta pyysi, että hän pääsisi hakemaan partion pois, mutta pyyntö evättiin. Viimeinen yhteydenotto partion radioon oli: Suomalaiset: "KUKA LIIKENNÖI KANSSAMME." Vastaus: "HAISTAKAA PASKA SUOMALAISET", vastaajana oli siis vihollinen. Vastauksesta voitiin päätellä, että partio on kokonaan tuhottu. Neuvostoliittolais- Eestiläisten tietolähteiden mukaan Vääpeli Ragastik ja sotamiehet Roats ja Weebel saivat surmansa takaa-ajon aikana ja loput partiosta likvidoitiin.

Ritaritkaan eivät välttyneet sankarikuolemalta. Niinpä 1943 luutnantti Viljo Suokas Osasto Kuismasesta johti suurehkon huoltokeskuksen hävitystä. Tehtävä oli lopullaan ja Suokas otti itse tuhottavakseen muonavaraston, jotta partiolle saataisiin paluumuonat ennen varaston täydellistä tuhoamista. Hän meni sisälle varastoon. mutta uunin takaa sojotti rotanhäntäpistin hänen keskivartaloonsa ja samassa pamahti. Suokas haavoittui vaikeasti vatsaan. Häntä yritettiin kuljettaa viiden kilometrin päässä olevalle lammelle, josta oli tarkoitus hakea hänet lentokoneella kotiin. Suokas oli jo useita kertoja matkan aikana menttänyt tajuntansa. Kun hän viimeisen kerran tuli tajuihinsa, hän kuiskasi sisseilleen: "Pojat, minä en jaksa. Ottakaa lakki päästänne ja lukekaa minulle Isä meidän."

Partio teki johtajansa käskyn mukaan ja elämä karkasi tämän urhean sissijohtajan ja ritarin ruumiista rukouksen aikana. Takaa-ajajat olivat aivan tuntumassa. Kiireesti sissit laittoivat Suokkaan suuren juurakon alle ja miinoittivat sen ympäriinsä, etteivät koirat pääsisi vainajaan käsiksi. Suokas jäi sinne nukkumaan ikiuntaan. Hänen jäämistöään ollaan kahteen kertaan käyty etsimässä, mutta sitä ei ole löydetty.

VIIVYTYSVAIHEEN KAUKOPARTIOINTI

Jo keväällä 1944 oli selvää, että venäläiset valmistelivat suurhyökkäystä. Niinpä kaukopartio-osastot käskettiin varautumaan siihen, että partioita jäisi hyökkääjän sekaan paimentamaan tiedustelemalla vihollisen liikkeet ja aseistuksen ja vahvuudet. Kannas oli alue, josta vihollisen katsottiin suorittavan suurhyökkäyksen. Niinpä osasto Vehniäisessä tehtiin partioiden jättäytymistä varten seitsemän kätköä, jotka nimettiin Mateiksi. Kun sitten Kannaksen suurhyökkäys käynnistyi, kätköjen läheisyyteen jättäytyi seitsemän partiota. Näiden tehtävä oli vaativa ja uhkarohkeakin. Mutta partiot selvisivät tehtävistään pienin tappioin ja "titasivat" kotiin arvokkaita tietoja.

LAPIN SODAN KAUKOPARTIOT

Lapin sodan aikana kaukopartiotoiminta oli omaa luokkaansa ja luonteeltaan aivan toista kuin rintamasodan aikana. Sisseille oli vaikeaa muuttua saksalaisten vihollisiksi, sillä varsinkin osasto Paatsalon miehet olivat aseveljeyden aikana olleet tiiviissä yhteistoiminnassa saksalaisten kanssa. Saksalaiset tunsivat hyvin tarkkaan vastustajansa ja heidän toimintatapansa, jopa henkilökohtaisten ystävyyssiteiden kautta, joten kaukopartiot joutuivat aivan uuteen tilanteeseen. Ammattitaidon ja kokemuksen avulla tästäkin tilanteesta selvittiin.

YHTEENVETO

On aina muistettava, että kaukopartioinnin yhtenä edellytyksenä oli kitkaton yhteistyö eri aselajien ja tukijärjestelmien kanssa. Ilman loistavaa radiotiedustelua, lentäjien ammattitaitoa sekä huoltojärjestelmien pelaamista ei toiminnalle olisi ollut edellytyksiä. Tiedustelutoiminnan peruslähtökohtana oli myös, että partioiden henkilankana "radistit" pystyivät suorittamaan oman tehtävänsä vaikeissakin olosuhteissa. Tiukoissa tilanteissa juuri "radistin" ammattitaito ja kylmäpäisyys pelastivat monesti partion jo varmalta näyttävältä tuholta. Muiden saadessa pienen lepohetken oli "radistin" tehtävä oma työnsä salakieliavaimen ja radion parissa ja taas oli ehdittävä toisten mukaan. Lisäksi partioradiot ja paristot painoivat "radistin" harteilla ylimääräisenä painona.

Kaukopartiomiehet täyttivät jokaisessa lähetetyssä partiossa hyvin tehtävänsä. Heidän kirjoittamaton lakinsa oli, ettei kaveria jätetä, myös haavoittumistapauksissa pyrittiin kaverit tuomaan kotiin. Moni haavoittunut uupui matkalle ja kaatuneet piti jättää vihollisen alueelle, mutta kaikki tiesivät mihin olivat lähteneet ja vaikeudet kestettiin yhdessä.


Pohajn Viestikilta r.y. - etusivulle