Puheenjohtaja esittäytyy

Sain kunnian astua suuriin saappaisiin Juhani Peltoluoman tilalle vuoden alusta. Alku kankeuksien ja haasteiden jälkeen Pohjan Viestikilta toimii erittäin aktiivisesti. Osa jengistä käy yhteislenkeillä joka lauantai (tervetuloa mukaan!). Lenkki suoritetaan 95 % varmuudella Toppilansaaressa, mutta poikkeuksiakin on. Paikka ilmoitetaan täällä nettisivuillamme aina etukäteen.

Itse asiaan:

Nimeni on Juhani Matila, olen koulutukseltani sotatieteiden kandidaatti(90. KadK) ja filosofian maisteri sekä vakuutusmeklari. Ikää minulla on 39 vuotta. Sotilasarvoni on yliluutnantti. Olen palvellut Puolustusvoimissa vv. 2002 – 2012 pääosin Kainuun prikaatissa, Pohjois-Suomen Viestipataljoonan 2. Viestikomppaniassa. Viimeisin tehtäväni oli viestialiupseerikurssin viestilinjan johtaja. 2013 lähtien olen toiminut sekä myynti-, että vakuutusalalla. Olen yksi Brokerlink Oy:n pääosakkaista. Työssäni kilpailutan ja hoidan yritysasiakkaiden vakuutuksia.

Kuvassa nuorukainen LV665 kimpussa Santahaminan luonnon kauniilla saarella. Sähkötystasot saattaa olla vielä 60/60.

Harrastan liikuntaa, käyn Hukassa salilla lähes joka aamu, harjoittelin 2 vuotta palomiespunnerrusta ennen kuin sain edes yhden suorituksen, siinä teille arvon kiltalaiset haastetta 😉 Myös ammunta on lähellä sydäntä ja killalla on omat ampumaratavuorot joka kuukaudelle. Näihin ammuntoihin saa tulla kuka tahansa mukaan, taitotasosta riippumatta. Ammunnat suoritetaan ampujien osaamistaso huomioiden ja turvallisuus kärjessä. Ammunnat ei ole perinteisiä makuulta, pystystä ja polvelta, vaan enemmän taktiseen suuntaan (SRA) meneviä. Ammunnoissa pyritään mahdollisuuksien mukaan käyttämään arjenvälineitä kommunikoinnissa, eli juuri niitä välineitä, joita valtaosa kenttäarmeijasta käyttää kovassa tilanteessa ja jo paljon ennen kuin tilanne eskaloituu kansainvälisiksi kovapanosammunnoiksi.

Tavoitteeni on uudistaa kiltaa siten, että toiminta olisi kiinteämpää ja kokonaismaanpuolustuksen tarpeita palvelevaa. Emme keskity pelkästään radiohin ja kenttäpuhelimiin KSL:stä puhumattakaan.

Toivon että saisin tavata jokaisen kiltalaisen joskus ihan kasvotusten ja toivon mukaan kaiken ikäisiä ihmisiä. Meillä on vähintään 2 kertaa vuodessa illanistujaiset joissa on hyvä tutustua toisiimme.

Jos et ole vielä killan jäsen, täytäpä jäsenhakemus ja tule toimintaan mukaan!

Terveisin,

Pj Juhani Matila

Puheenjohtaja rentoutumassa

1 kommentti artikkeliin “Puheenjohtaja esittäytyy

  1. Kohteliaimmin tiedustelen ovatko Viestikillan aikaisemmat arkistot vielä luettavissa.
    Olen Esa Nykänen, pitkäaikainen Viestikillan jäsen. Entisenä laivaradiosähköttäjänä hakeuduin merellisten harrastusten pariin, ja Sinisen Reservin, sekä SAR-toimintaan mukaan Lentävässä reservissä. Nyt eläkeläisenä, ja kenttäkelpoisuuden ehtyessä toimin Ouluseudun merieläkeläisten porukassa lähinnä menneitä seikkailuja muistellen. Käyn satunnaisesti Hiukkavaarassa harrastamassa ammuntaa, ja haistelemassa ruudin aromeja. Missä ja milloin Viestikillan porukat kokoontuvat ?

Vastaa